Välillä tulee tarvetta tehdä erityisruokavaliolle sopivia leivonnaisia. Kokeilin maidotonta voileipäkakkua ja siitä tuli hyvä, joten kirjoittelen sen ylös, jos joku vaikka joskus kaipailee.
Tätä ohjetta muutellen voi saada aikaiseksi myös kasvisruokailijalle sopivan voileipäkakun.

Aloitin sillä että leikkasin reunat pois 12:sta paahtoleivästä. Leivän löytää helposti maidottomana, esim. nyt käytin Vaasan Iso paahtoa. (graham). Tämän jälkeen leivät asetellaan suorakulmioon kahden leivin- tai voipaperin päälle.

Seuraavaksi on vuorossa kostutus. Valmistin kanafondista ja mausteista liemen, jonka kuumensin kiehuvaksi ja annoin sen jälkeen jäähtyä haaleaksi. Tässä voi käyttää myös kasvislientä.

Kostuta jokainen leipäpala kunnolla, esimerkiksi pullasutia tai lusikkaa apuna käyttäen.

Maidottomaan voileipäkakkuun tarvitaan tietysti maidottomat täytteet. Tämännäköinen tuubi on yrtti-valkosipuli-kasvistahnaa. (luomu) Tätä löysin S-marketista.

Levitä tahnaa leiville tasainen kerros.

Hienonna paprika pieniksi paloiksi ja levitä tahnan päälle.

Seuraavaksi persikan paloja.

Ja sitten kypsää, hienonnettua broileria. Broileri oli maustamatonta filettä, jonka ensin paistoin pannulla kypsäksi ja maustoin suolalla, curryllä ja pippurilla. Fileiden jäähdyttyä hienonsin ne pienemmäksi.

Kun täytteet ovat leipien päällä, voi aloittaa rullaamisen. Ota ylimmäisestä leivinpaperista (voipaperista) kiinni ja sen avulla ala kääntämään ja rullaamaan alareunasta alkaen. Auta molemmilla käsillä, jotta rullasta tulee tiivis. Kiedo alimmainen paperi myös valmiin rullan päälle ja laita makuuntumaan jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi, mielellään yön yli.

Makuuntumisen jälkeen voileipäkakkurulla pysyy hyvin kuosissa.

Päälle voi levittää esimerkiksi majoneesia. Maidottomia majoneeseja löytyy aika hyvin. Tämä purkki on Lidlistä.

Levitä majoneesi rullan päälle.

Ja koristele kakku mielesi mukaan. Minä käytin persikkaa, kurkkua ja paprikaa, sekä nostin kakun salaattipedin päälle.

Maut tasaantuivat mukavasti jääkaapissa ja leikatessa kakku pysyi hyvin koossa, vaikka ei sisältänyt perinteisiä tahnatäytteitä. Uskon että kakku maistuu maitoallergisille.

Kakusta saa kasvisversion esimerkiksi korvaamalla broilerin kananmunalla. (Keitettyä kananmunaa raastetaan raastimella ja käytetään broilerin asemasta.)
Ja vielä loppuun ainekset:
12 palaa paahtoleipää (graham, monivilja, ym. on hyvä)
3 broilerin filettä kypsänä + mausteita (esim. curry, suola)
½ paprika täytteeseen
3-4 persikanpuolikasta (säilyke)
1 tartex yrtti-valkosipulitahnatuubi (ei mennyt koko tuubi)
majoneesia
kanafondia (tarkista ainekset, jos teet maidottoman kakun) tai kanamaustetta ja vettä
koristeluun esimerkiksi kurkkua, paprikaa, persikkaa, jääsalaattia... myös kirsikkatomaatit, nachot, jne. kävisi koristeluun hyvin.
mukavaa viikonloppua :)
Tärpätti: Kiitti, kyllä se maistui, muillekin kuin maidotonta ruokavaliota noudattaville.
Mimmi Mutikainen: Kiitti, juu ja samaa mieltä kanssasi, rullattava voikkarikakku on tosi kätevä. Olen sitä testannut tosiaan vain yhden kerran ennen tätä, mutta juuri sopiva tekniikka pienille kakuille...vaikka ei tästä nyt mikään kovin pieni kakku edes tullut. =)
Auringonkukka: Kiitos ja sinulle myös hyvää viinkonloppua!!
Kirsi: Kiitti ja kiva jos miellyttää, nimittäin mulla ei ollut mitään erikoisia koristeita tuohon, mutta ajattelin ettei simppelissä koristelussa mitään vikaa ole ja kivasti kuitenkin antoi persikka ja paprika, sekä salaatti väriä. =)
Jarkey